Heippa siis kaikki sai alkunsa kun olin ala-asteella. Ala-asteeni kävin helsingissä. Luulin monesti sen alkavan helpottaa.. Syy miksi kerron sen nyt selviää teksteistäni jotka julkasen. Toivoisin nyt kaikilta sitä että älkää tuomitko minua tai kiusaajiani. Aloitetaas sitten varsinainen teksti.... :) Huijaaasiiin! eka kerron taustaa ; Olen nyt aikuinen enkä varsinaisesti enään mieti asiaa niin... mutta rankkaa on ollut... Moni sitä ei ymmärrä edes... No nyt aloittakaamme :)

Ala-asteella kun olin luokalla 1-4, minua kiusattiin hyvin rankalla kädellä. Tytöt jos saivat kiinni haukkuivat, potkivat ja sylkivät päälleni. Ala-asteella pelasin fudista, ja olin siinä ihan hyväkin. Monesti koulussa piilouduin koulun wc tai kouluni lähellä olevalle pururadalle. Muistan kaiken viellä kuin se olisi tapahtunut eilen. Monesti vielläkin näen siitä painajaisia ja saatan herää yöllä omaan itkuuni. No onneksi sitten kun vihdoin koitti aika jolloin muutimme tuusulaan, aattelin että nyt se on ohi. Nyt minä olen vapaa ja se ei voi enää mun päätä hajottaa... Tähän mennessä minua oli kutsuttu "huoraksi, jakikseksi, rillirousku, pierunaamaksi ja läskiksi". Joka tapauksessa oli toiseksi viimeinen koulupäiväni helsingissä. Olin aivan poikki ja hyvin ärsyyntynyt. Sitten se alkoi tytöt tönivät minua käytävällä ja haukkuivat minua. Mitta oli tullut täyteen ja puum silmissä sumeni. Tartuin yhtä niistä kaulasta kiinni ja työnsin seinää vasten, nyrkkini kohosi ja mottasin kaikella patoutuneella vihalla ja raivolla suoraan päin kasvoja. Se tuntui hyvälle, ensimmäistä kertaa 4 vuoteen tunsin helpotusta. Seuraavana päivänä minä tulin koululleni viimeistä kertaa. Opettaja istutti meidät "sovintomatolle". Kun opettaja sitten soitti kotiini että minä olen lyönyt toista tyttöä koulussa, vanhempieni reaktio oli " HYVÄ ####! OLI SE SAATANA AIKAKIN JO!!". Tämän jälkeen vasta opettajani kuuli kaikesta mitä oli tapahtunut. Sen jälkeen seuraavana päivänä kouluni alkaisi tuusulassa. Olin innoissani ja hyvin onnellinen... Sitä tosin kesti vain viikon...

Aloitin sitten koulun käynnin tuusulassa. Viikko uudessa koulussani meni hyvin ihmiset pitivät minusta ja tulin juttuun muiden kanssa... Sitten minulta meni polvilumpio, ja kaikki muuttui... Minua alettiin kutsua klonkuksi ja vähän aikaa meni kun kukaan ei enää puhunut minulle... Opettajani sitten huomasi että numeroni alkoivat menemään alaspäin. Jonka seurauksena minut laitetiin tutkimuksiin jossa yrittettiin selvittää onko aivoissani jotain vikaa ( siis opettajani oli sitä mieltä, että en ole tarpeeksi lahjakas, eikä minusta ole mihinkään). Tutkimuksessa selvisi sitten että minulla on lukihäiriö ja tooooodeeellla pieni oppimisen vaikeus johtuen lukihäiriöstäni. Sen takia minut sitten siirettiin pien ryhmään 6lk eteenpäin... Se kärvisti tilanteen... Minua alettiin haukkumaan kehariksi ja vammaiseksi ja oudoksi... Jostain syystä en edes ole viellä varma mistä... Tässä vaiheessa asiat eivät olleet viellä niin pahat... Sain minä luokan siirosta niinkin hyvän ystävän että viellä tänäkin päivänä olemme hyviä ystäviä... Siinä vaiheessa kun menin 6 lk olin jo niin masentunut että mikään ei tuntunut miltään... 6lk ollessani myös moni pojista alkoi kiusata minua, koska se oli cool tyttöjen mielestä... Jonka seurauksena lopetin syömisen ja puolessa vuodessa minusta oli tullut niin laiha että että sain pikkurillini ja peukaloni ranteenympäriltä kiinni (minulla on hyvin pieni käsi). Kun ala- aste sitten päättyi ja oli aika siirtyä ylä-asteelle jälleen minut valtasi suuri toivo ja ilo... Mutta sekin jatkui vain hetken...

JEI ylä-asteelle!!! Sitäpä kesti kauan peräti kesän verran... Kun menin 7 lk, asiat karkasivat käsistä... Nyt kiusaajani olivat lisääntyneet ( myös vuotta vanhemmat)... Päivittäin kun olin ylä- asteella minusta tuntui voimmattomalta.. monesti harkitsin itsemurhaa ja pari kertaa kokeilin sitä... Viiltelin jatkuvasti käsivarttani koska kukaan ei välittänyt siitä mikä minä olen. Päivittäin kuuntelin musiikkia koska se toi lohtua, ja se auttoi sulkemaan muun maailman pois. Ylä- asteella opettajat käänsivät selkää kun yritin puhua asiasta. Heitä ei kiinostanut, sillä lapset on lapsia. Masennukseni meni kokoajan pahemmaksi ja pahemmaksi... Lakkasin jälleen syömästä... Silloin kun opettaja vahti että söin, kävin oksentamassa kaiken ulos. Joinain päivinä lukitsin itseni wc.seen, sillä en halunnut syödä ruokalassa. Sen yhden kerran kun söin siellä minun päälleni heitettiin piimää ja en tarkoita lasillista vaan lautasellista... Minulle alkoi tulla julkisen paikan kammoa... Kiersin kaikki kaupat semmoiset joissa tiesin että käy paljon väkeä. Ainut kauppa jossa kävin oli lähimpänä minua oleva kauppa valintatalo. Pelkäsin kuollakseni poistua kotoa... Joten aloin juomaan energia juomia ja pelaamaan koneella erilaisia rooli pelejä.. ei mennyt kauaa kun olin riippuvainen koneesta, sekä energia juomista. Saatoin juoda päivässä kevyesti 5 isoa tökkiä erilaisia merkkejä... Olin niin vakavasti masentunut että koululääkäri pakotti minut kuraattorille.. No ei siitä mitään hyötyä ole jos toinen vain lässyttää, ja toinen istuu hiljaa ja kuuntelee musiikkia.  Ei mennyt aikaakaan kun kehitin itselleni tämän oman maailman... Olin niin ahdistunut kokoajan, aloin jopa nähdä että joku seuraa minua kokoajan, tai että joku hengittää niskaani... Se tunne jatkui 24/7, en päässyt sitä pakoon kun vain jos olin koneella... Muistan niin selkeästi sen päivän kun minun oli pakko osallistua koulun uintiin... Pidin kokoajan tiukasti pyyhkeetäni kiinni.. Pääsin altaalle kun ohjaaja käski ottaa pyyhkeen pois ja menemään veteen... Kaikki muut olivat jo vedessä. Joten otin pyyhkeen pois... Kaikki luut ja jokaikinen kohta kehossani oli aivan aliravittu... Ryhmäni tyttöjen suut menni ammoten auki ja he vain tuijottivat minua... Sen päivän jälkeen en ollut enää läski olin luuviulu... Kun uimatunti oli ohi suihkussa olessani tunsin muiden tuijotuksen niskassani.. Kiusaaminen paheni ylä- asteen loppua kohti niin pahaksi etten enään edes uskaltanut mennä kouluun... Pääsin kumminkin ylä- asteen huippu arvosanoilla läpi... Silloin ajattelin nyt olen vihdoin vapaa, se kiusaaminen ei millään voi jatkua enään ammattikoulussa... Ihmiset siellä ovat jo melkein aikuisia se ei olisi mahdollista...

Amis, amis... Se ei voisi millään ylettyä 150 kilsan päähän hoin päässäni... Hoin sitä itselleni koko kesäloman...

Kesä loppui ja alkoi koulu... Muutin tuusulasta kotkaan. Ensimmäinen puolivuotta meni hyvin ja olin erittäin onnellinen ja vapautunut... Tunsin itseni vapaaksi toista kertaa elämässäni... Se ei kuitenkaan jatkunut pitkään... Taas se alkoi... Polvet alkoivat pettämään altani kokoajan, jouduin viettämään suurimman osan ajastani kepeillä... Koska olin laivakokki linjalla, sitä ei katsottu hyvällä... Mutta minkäs minä syntymävialle voin, en mitään... Jälleen minua alettiin haukkumaan, syrjimään ja jättämään tupakkapaikalla ulos keskusteluista... Ei mennyt aikaakaan kun minä masennuin uudestaan... olin henkisesti rikki! palasina, murskana suorastaan.. Minulla oli hyvä juttelu ystäväni sakke.. Saken kanssa keskustelimme hyvin syviä asioita, kuten esim mistä maailma on saanut alkunsa, tai missä näemme itsemme 10 vuoden päästä. Sakari auttoi minua selviämään päivästä seuraavaan... Saken ansioista olen viellä täällä, ilman hänen tukeaan ja neuvojaan... Sekä sekin että vain hän huomasi että olen olemassa.. Hän ei nähnyt mitään pahaa kenessäkään, vain hyvää ja potentiaalia... Syy miksi ylistän kyseistä ihimistä, on yksinkertaisesti se että hän oli minulle kuin isoveli... Eikä saa unohtaa iita tyttöä, joka koulussa kun olin viellä siis kotkassa, auttoi minua pääsemään yli peloista.. Auttoi minua ymmärtämään että maailmassa on viellä toivoa, ja että tunnelin toisesta päästä vaan tulee valoa jos sinne asti jasaa odottaa pimeässä... Minä sitten sain tarpeekseni kiusaamiseen j vaidoin opiskelemaan normikokki linjalle toiseen aivan lähellä olevaan kouluun... Siellä minä sain välitömästi todella hyviä ystäviä.. Minä aloin taas olemaan onnellinen... Ei mennyt kauaakaan kun sitten muutin myös kyseisen koulun asuntolaan... Jossa minulla on vielläkin hyviä ystäviä. Koulussa ei ollut kivaa, mutta ainakin koulun jälkeen pääsin pakoon sitä kamaluutta mitä koulussa oli...